
Viime viikolla julkaisin postauksen asumisen ja sisustamisen trendeistä Kouvolan asuntomessuilla. Tämän viikon postaukseen olen koonnut havaintoja olohuonesisustamisen trendeistä, joita esiteltiin Kouvolassa.
Ensinnäkin oli kiva huomata, että messukohteet ja niiden olohuoneet olivat erilaisia. Ainut yhteinen tekijä olikin oikeastaan olohuone yhdistettynä keittiöön, mikä on ollut rakentamisen trendinä jo vuosia. Avokeittiö/olohuone yhdistelmä tekee tilasta avaramman. Lisäksi keittiön koneet ovat nykyään sen verran hiljaisia, ettei niistä aiheudu sen suurempaa meluhaittaa olohuoneen puolelle. Monissa olohuoneissa oli niin ikään suuri huonekorkeus, mikä lisäsi tilan avaruutta entisestään.
Jo aiemmassa postauksessa totesin, että messukohteissa oli käytettyä paljon värejä. Etenkin vihreä ja muut maanläheiset värit olivat suosittuja. Huonekaluissa luonnonläheiset puu ja rottinki näkyivät niin ikään vahvasti. Puuta oli käytetty muutamissa kohteissa myös seinämateriaalina.
Olohuoneissa sisustus oli viimeistelty viherkasveilla ja erilaisilla heinillä sekä muilla luonnollisilla kasviasetelmilla, jotka eivät olleet liian huoliteltuja. Koriste-esineitä oli myös jonkin verran esillä luoden kodinomaista tunnelmaa. Etenkin senioriasunnoissa oli mielenkiintoisia esineitä menneiltä ajoilta, jotka sopivat tunnelmaan.









Sateista sunnuntaita Turusta!
Kiva huomata, että esittelyssä on noin värikkäitä ja persoonallisia koteja. Kuulun ehkä vähemmistöön, kun itse pidän selkeästi erillisestä keittiöstä. Ehkä se johtuu myös käytännön syistä – tiskit ja muu kokkauksesta aiheutuva sälä jäävät mukavasti piiloon, kun voi vain siirtyä olohuoneeseen rentoutumaan vieraiden kanssa tai ilman 🙂
TykkääTykkää
Itse kuulun samaan vähemmistöön, koska tykkään myös erillisestä keittiöstä. Vanhoissa taloissa yleensä on erillinen keittiö, ellei pohjaratkaisua ole muutettu myöhemmin. Viime vuodet olen asunut asunnossa, jossa on erillinen keittiö ja olen tykännyt tosi paljon. Toivottavasti myös uudessa kodissamme olisi sellainen. 🙂
TykkääTykkää