Asumisen ja sisustamisen trendejä asuntomessuilla

Published by

on

Asuntomessut järjestettiin tänä vuonna Kouvolassa. Alun perin oli hieman epävarmaa tuleeko tänä kesänä messuilla käytyä, koska Turusta Kouvolaan on jonkin verran matkaa. Tällä viikolla tuli kuitenkin tehtyä pieni päiväreissu Kouvolaan, ja pääsin tutustumaan tämänhetkisiin asumisen ja sisustamisen trendeihin.

Messut sijaitsivat upealla vanhalla kasarmialueella Kouvolan Pioneeripuistossa. Miljöö mahdollisti uuden ja vanhan yhdistämisen, mikä oli myös messujen teemana.

Asumisen trendeistä mieleeni jäi erityisesti minikodit ja senioriasuminen. Sisustamisen puolella sen sijaan värien käyttö ja maanläheiset materiaalit. Tässä pieni yhteenveto havainnoistani messuilla:

Vihreä

Värit näyttävät syrjäyttäneen kokovalkoisen sisustuksen jo jonkin aikaa sitten ja sama trendi jatkuu. Erityisesti vihreä ja myös muut maanläheiset värit, kuten ruskea ja beige jatkavat suosiotaan. Värien lisäksi luontoteema näkyi monessa muun muassa tapeteissa ja vihersisustuksessa.

Marmori

Marmori jatkaa vahvasti suosiotaan keittiöissä ja erityisesti kylpyhuoneissa. Marmoria oli yhdistetty rohkeasti myös puun kanssa, mikä pehmentää tunnelmaa. Vaikka aito marmori on ylellinen ja kaunis materiaali, kannattaa muistaa, että se on melko huokoista ja imee helposti likaa.

Mikrosementti ja betoni

Mikrosementti niin ikään jatkaa suosiotaan erityisesti kylpyhuoneiden ja lattiapintojen materiaalina. Kouvolassa sen suosio saattanee myös johtua paikallisesta betoniteollisuudesta, jolla on kaupungissa pitkät perinteet.

Pukeutumishuoneet

Pukeutumishuone eli walk-in-closet löytyi useammasta messukohteesta. Pukeutumishuoneissa suosittiin avohyllyjä ja -tankoja, jotka tekevät tilasta avaramman näköisen (aikakin vielä kun hyllyt ovat tyhjät).

Viihtyisät terassit

Terassien sisustamisessa ei oltu pihtailtu. Terassit olivat kodikkaita ja värikkäitä. Useissa kohteissa oli myös lasitettu terassi, mikä mahdollistaa terassin käytön myös säiden viilentyessä.

Minikodit

Messuilla esiteltiin myös pieniä taloja. Miniomakotitaloista on kirjoiteltu lehdissä jo jonkin aikaa, mutta nyt pääsin viimein tutustumaan sellaisiin. Miniomakotitalo on kuin yksiö tai pieni kaksio omalla pienellä pihalla. Sopiva esimerkiksi sinkulle tai pariskunnalle.

Senioriasuminen

Messuilla esiteltiin myös senioreille tarkoitettuja koteja. Seniorikodeissa oli yksi huone, oma wc ja avokeittiö. Lisäksi taloissa oli yhteisiä tiloja. Seniorikodit olivat sympaattisia ja ne oli sisustettu retrosti. Kotien ideana oli tarjota senioreille yhteisöllistä asumista kodinomaisessa ympäristössä.

Rentouttavaa sunnuntaita! Lisää kuvia messuilta tulossa blogiin ensi viikolla.

4 vastausta artikkeliin “Asumisen ja sisustamisen trendejä asuntomessuilla”

  1. Olohuonetrendejä asuntomessuilla – Sisustustarinoita avatar

    […] viikolla julkaisin postauksen asumisen ja sisustamisen trendeistä Kouvolan asuntomessuilla. Tämän viikon postaukseen olen koonnut havaintoja olohuonesisustamisen […]

    Tykkää

  2. Inspiraatiota makuuhuoneen sisustukseen Asuntomessuilta – Sisustustarinoita avatar

    […] aikaisemmissa Asuntomessupostaukissani (jotka voit lukea täältä ja täältä) totesin, värit, ja erityisesti luonnonläheiset värit jatkavat suosiotaan. Myös maanläheiset […]

    Tykkää

  3. Anu avatar
    Anu

    Hei! Olisiko sulla tallessa tuota vihreän seinän sävyä?

    Tykkää

  4. Sisustustarinoita avatar

    Hei! Ei valitettavasti ole. Mutta kannattaa näyttää kuva rautakaupassa. Osaavat varmasti auttaa löytämään vastaanvan sävyn 🙂

    Tykkää

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.