
Missä ja miten voi opiskella sisustussuunnittelijaksi? Tätä pohdin, kun pari vuotta sitten päätin vihdoin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni sisustussuunnittelijan opinnoista. Aikomuksenani ei ollut vaihtaa ammattia, vaan opiskella sisustussuunnittelua lähinnä harrastusmielessä ja mahdollisesti sivutoimimielessä joskus tulevaisuudessa. Lisäksi haimme avopuolisoni kanssa asuntoa, ja ajattelin että sisustusosaamisesta voisi olla hyötyä myös, jos joskus remontoisimme omaa asuntoa.
Opintotarjonta sisustusalalla Suomessa on kirjava. Sisustussuunnittelua voi opiskella ammattioppilaitoksissa, korkeakouluissa ja yksityisissä oppilaitoksissa. Koulutusten kesto vaihtelee yksittäisistä kursseista aina ylempään korkeakoulututkintoon. Itselläni ei ollut mahdollisuutta opiskella täysipäiväisesti sisustussuunnittelua töiden ja silloisten toisen alan maisteriopintojen aikana, joten valitsin vuoden kestävän yksityisen sisustussuunnittelukoulutuksen.
Sisustussuunnitteluopintoihin kuului tutustumista muun muassa piirtämiseen, väreihin, materiaaleihin, huonekaluihin, valaistukseen, rakentamisen säännöksiin ja standardeihin sekä sisustuksen historiaan. Lisäksi kävimme yritysvierailuilla alan yrityksissä. Opintoihin kuului myös muutama pienempi harjoitustyö sekä isompi lopputyö. Koin saavani opinnoista hyvin perustietoa sisustussuunnittelusta ja sisustussuunnittelijan työstä.
Opinnoista on nyt aikaa pari vuotta. Tänä aikana olen tehnyt muutaman suunnittelutyön tutuille tai itselleni, ja tällä hetkellä on yksi suunnittelutyö tekeillä. Viime vuodet ovat töiden ja opintojen takia olleet sen verran kiireisä, etten ole varsinaisesti markkinoinut itseäni sisustussuunnittelijana. Päätin kuitenkin noin vuosi sitten aloittaa tämän blogin, jotta voisin ylläpitää sisustusosaamistani ja jakaa osaamistani ja inspiraatiota myös muille. Jatkossakin aion tehdä pienimuotoista suunnittelutyötä oman aikatauluni mukaan. Lisäksi olen suunnitellut opiskelevani sisustussuunnittelua jossain vaiheessa vielä lisää.

Sisustaja, sisustussuunnittelija vai sisustusarkkitehti?
Mitä tarkoittaa, jos joku on sisustaja, sisustussuunnittelija tai sisustusarkkitehti, ja minkälainen koulutus näihin ammatteihin tarvitaan? Alla lyhyet selitykset eri ammattinimikkeistä ja niihin vaadittavista koulutuksista.
Sisustaja tai sisustussuunnittelija
Kuka tahansa voi kutsua itseään sisustajaksi tai sisustussuunnittelijaksi ilman alan koulutusta tai kokemusta. Sisustajaksi tai sisustussuunnittelijaksi voi kuitenkin opiskella opistoissa ja yksityisissä oppilaitoksissa.
Sisustussuunnittelija (SI)
Sisustussuunnittelija (SI) on suorittanut sisustussuunnittelijan tai sisustusarkkitehdin tutkinnon ja on Sisustussuunnittelijat SI ry:n jäsen. Lisää kriteereistä voit lukea täältä.
Sisustusarkkitehti (SIO)
Sisustusarkkitehti (SIO) on suorittanut sisustusarkkitehdin tai muotoilijan tutkinnon ammattikorkeakoulusta tai yliopistosta ja on SIO:n jäsen. Lisää kriteereistä voit lukea täältä.


Hyvää sunnuntaita!
Sattumalta luin juuri eilen juttua, jossa kerrottiin tulevan sisustusarkkitehdin pääsykokeista. Olin yllättynyt, miten monenlaista osaamista pääsykokeissa vaaditaan! Tässä linkki, jos ja kun varmaan kiinnostaa 🙂
https://teho-opisto.fi/parhaat-pisteet-aallon-sisustusarkkitehtuuriin/
Pitkästä aikaa olen minäkin miettinyt opiskelua. Vain miettinyt 🙂 Entisöinti ja konservointi kiinnostavat (muiden taidealojen ohella), koska näistä olisi aika lailla myös hyötyä vanhassa talossa asuessa. Olisi aivoillekin hyväksi tehdä välillä jotain muuta (jos tosiaan rahatilanne ja ajankäyttö sallivat). Hienoa, että päätit seurata unelmaasi! Siitä on varmasti hyötyä monin eri tavoin.
TykkääTykkää
Kiitos linkistä sisustusarkkitehdin pääsykokeista koskevasta jutusta. Tosi mielenkiintoinen. Pitäisi treenata aika paljon, jos haluaisin päästä Aaltoon opiskelemaan 😀
Itsekin tykkään sisustamisesta juuri siksi, että se on luovaa ja on siten hyvää vastapainoa päivätyölleni. Opiskelu on antoisaa, jos on vain aikaa ja rahaa. Onneksi tarjontaa erilaisista luovan alan opinnoista on kuitenkin tarjolla aika hyvin.
TykkääTykkää