
Kesän kohokohta, Asuntomessut, on taas koettu. Tällä kertaa messut järjestettiin Lohjalla Lohjanjärven upeissa rantamaisemissa. Messualueelle oli rakennettu sekä omakoti-, rivi- että kerrostalokohteita. Keskeisenä teemana messuilla oli ekologisuus ja ympäristöystävällisyys, mutta myös yhteisöllisyys ja kohtaamiset.
Taide
Taidetta näkyi mielestäni näillä asuntomessuilla enemmän verrattuna viime vuosiin. Oli ilo nähdä monipuolista taidetta tauluista veistoksiin ja seinämaalauksiin. Taiteen avulla kohteiden sisustuksiin saatiin väriä ja kontrastia. Lisäksi messut toimivat hyvänä näyttämönä taiteilijoille ja heidän teoksilleen. Messujen taide oli rahoitettu osittain messujen budjetista. Lisäksi messualueen rakentajat osallistuivat taiteen rahoittamiseen taidemaksulla.



Kattopaneelit
Näillä messuilla kattopaneelit olivat enemmän sääntö kuin poikkeus. Ihan kaikissa kohteissa en käynyt, mutta niissä joissa kävin, oli suurimmassa osassa kattopanelointi. Paneeleissa sai näkyä myös puun luonnollinen väri, joka toi kivasti kontrastia. Asuntomessujen kohteissa oli reilusti huonekorkeutta, jolloin vaikutelma ei ollut tunkkainen. Kattojen lisäksi panelointeja näkyi paljon myös seinillä.



Luonnonläheisyys
Luonnonläheisyys ja erityisesti puun suosio pintamateriaalina jatkuu. Puun lisäksi pintamateriaaleissa näkyi mielestäni myös aiempia vuosia enemmän kiveä. Luonnonläheiset värit, kuten trendikäs greige, jatkavat suosiotaan, mutta nähtiin messuilla myös kirkkaampia värejäkin. Väreistä lisää seuraavassa postauksessa.


Kokolattiamatot
Kokolattiamatot eivät olleet yhtä suosittuja kuin kattopaneelit, mutta enenevässä määrin niitäkin nähtiin. Olipa yhdessä kohteessa kokolattiamatto vessassakin. Erityisesti makuuhuoneet sekä vaatehuoneet olivat suosittuja tiloja kokolattiamatoille. Ennustan kokolattiamatoille kasvavaa suosiota ensi vuoden messuja silmällä pitäen.


Oletko käynyt tai aiotko vielä käydä Lohjan asuntomessuilla?
Artikkelikuva kohteesta Kastelli Veistos
Kuulin, että asuntomessuilla oli aivan hillittömät jonot. Jopa puoli tuntia sai jonottaa joihinkin taloihin. Kiinnostaisi kyllä sinänsä mennä pitkästä aikaa, mutta taidan odottaa ensi vuoteen 😁
On hienoa, että taide saa koko ajan suurempaa jalansijaa. Olisi kiva, että kodit olisivat yhä enemmän persoonallisia, eivätkä kopioita toisistaan tai sisustuslehdistä. Ilmeisesti messuilla tämä on ainakin jossain määrin toteutunut.
TykkääTykkää
Kotimaan matkailun suosio näkyy varmasti myös asuntomessuilla. Meillä oli hyvä tuuri, kun tuli vähän sateinen päivä, jolloin jonoja ei kamalasti ollut. Usein messujen loppupuolella alkaa olla jo vähän rauhallisempaa. Ensi vuonna messut on mukavan lähellä 🙂
Taiteen iso rooli messuilla oli positiivinen asia. Toivottavasti se inspiroi ihmisiä sisustamaan persoonallisemmin ja samalla tukemaan taidetta 🙂
TykkääTykkää