Keittiö

Tässä postauksessa esittelen vaihteeksi omaa kotiani. Muutimme uuteen kotiin vuosi sitten. Kyseessä on uudiskohde, jossa vanha talo on saneerattu kauttaaltaan. Uudesta kodista en ole juuri julkaissut kuvia blogissani. Yksi syy siihen on se, että kodin sisustus on ollut vähän vaiheessa ja sitä se on toki edelleenkin. Nyt kuitenkin keittiö alkaa olla valmis, kun löysimme viimein sopivan kattovalaisimen keittiöön. Haaveissa on vielä uusi avohylly ruokapöydän viereen, mutta sopivaa ei vielä ole tullut toistaiseksi vastaan.

Nykyisessä kodissa meillä on avokeittiö. Vanhassa kodissa keittiö oli oma huoneensa ja ajattelin silloin, etten koskaan haluaisi avokeittiötä. Näin vuoden jälkeen voin kuitenkin todeta, että kyllä avokeittiökin on kiva. Keittiön värimaailma on kovin vaalea, ja jossain vaiheessa olisi tarkoitus maalata seinät jollain vaalean harmaan tai beigen sävyllä. Toisaiseksi seinät saavat kuitenkin olla valkoiset.

Ruotsalaiset by Crean baarijakkarat tuovat kontrastia vaaleaan keittiöön
Itämainen silkkimatto on 80-luvun lopulta
Uusin hankinta on keittiön kattovalaisin: Artekin A110, eli ”käsikranaatti”
Jääkaappipakastin ja tiskikone ovat integroidut. En aiemmin ollut kovin innostunut integroiduista kodinkoneista, mutta erityisesti pienessä keittiössä ne toimivat
Ruokailuryhmä (Eero Saarisen Tulppaani-pöytä ja Arne Jacobsenin Seiska-tuolit) tuli mukaan vanhasta kodista. Matto on VM Carpetin Hattara
Ruokapöydän valaisimena on Artekin A331, eli ”mehiläispesä”

Mukavaa sunnuntaita!

2 thoughts on “Keittiö

  1. Näyttää viihtyisältä ja selkeältä! Tuosta mehiläispesästä olen itsekin joskus haaveillut. Siaustus muotoutuu aina ajan kanssa, kiva kun esittelit silti kotiasi jo nyt 😊 minustakin sopisi hyvin keittiöön värillinen seinä kontrastiksi, mutta ehtiihän sitä!

    Tykkää

    1. Kiitos Esmeralda!
      Ajattelin myös, että keittiön ikkunaan voisi hankkia verhot jossain vaiheessa. Nyt seinä on vähän ”kolkko”. Sisustuksen ei olekaan tarkoitus olla koskaan valmis. Se elää ja muuttuu 🙂

      Tykkää

Vastaa käyttäjälle Esmeralda / Esmeraldan eetos Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.