Hyvää joulua!

Sisustustarinoita toivottaa blogin lukijoille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2021.

Kuluva vuosi on ollut kaikella tavalla poikkeuksellinen. Vuosi on ollut itselleni myös melko kiireinen ja se on välillä näkynyt postausten määrässä. Uskon kuitenkin, että tuleva vuosi tulee olemaan hieman rauhallisempi ja ehdin panostaa blogiini enemmän. Toivon myös, että ensi vuonna pääsisimme palaamaan melko normaaliin elämään koronapandemian jälkeen.

Koronan takia tänä vuonna ei tullut käytyä matkoilla ja osa sisustustapahtumista jouduttiin perumaan. Alkuvuodesta ehdin kuitenkin käydä Turun Rakenna ja Sisusta -messuilla ja elokuussa pääsin käymään Asuntomessuilla. Toivottavasti ensi vuonna olisi mahdollista järjestää enemmän erilaisia sisustustapahtumia ja -messuja.

Ensi vuonna jatkan blogiani pitkälti samaan malliin. Toki jotain uudistusta on varmasti luvassa, sekä uusia postaussarjoja. Postaustoiveita saa toki aina esittää. Ensi vuonna lupaan esitellä myös uuttaa kotia vähän enemmän.

Rauhallista joulun aikaa!

-Emilia K-

2 thoughts on “Hyvää joulua!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.