Sisustustrendit 2021

Vuosi lähenee loppuaan ja on aika suunnata katse ensi vuoteen ja ensi vuoden sisustustrendeihin. Kuluva vuosi on ollut kaiken kaikkiaan poikkeuksellinen ja raskas. Ensi vuodelle on siten suuret odotukset ja toivo elämän paluusta normaaliin elää vahvasti. Silti osa muutoksista on varmasti tullut jäädäkseen ja se näkyy myös ensi vuoden sisustustrendeissä.

Luonnonläheisyys

Luonnonläheisyys jatkaa sisustustrendinä jo ties kuinka monetta vuotta peräkkäin, eikä siinä toki ole mitään vikaa. Ensi vuoden sisustustrendeissä luonnonläheisyys näkyy kuitenkin entistä monipuolisemmin; ikään kuin luonto tulisi sisälle. Luonnonläheisyys näkyy erityisesti vihersisustamisessa, sekä väreissä ja pintamateriaaleissa. Luonnonläheisyys saa olla entistä kerroksellisempaa, missä yhdistyy rohkeasti eri materiaalit ja värit. Erityisesti puupaneloinnit seinissä ovat trendikkäitä.

Luonnonläheisyys näkyy väreissä ja materiaaleissa. Kuva vuoden 2020 Asuntomessuilta kohteesta Kontio Hill House

Värit

Luonnonläheisten harmaan ja ruskean lisäksi ensi vuodelle on kuitenkin ennustettu, että värit näyttäytyvät entistä vahvemmin sisustuksessa. Väreistä oli paljon viitteitä jo tämän vuoden asuntomessuilla. Erityisesti rauhoittavat värit ovat trendikkäitä, kuten murretut sinisen ja punaisen sävyt. Värit rauhoittavat, mutta luovat myös toivoa tulevalle vuodelle.

Erityisesti murretut värit kuuluvat vuoden 2021 trendeihin. Kuva vuoden 2020 Asuntomessuilta kohteesta Designtalo Puro

Mukavuus ja kotoisuus

Kuluva vuosi korosti kodin merkitystä. Ihmiset ovat viettäneet tänä vuonna paljon aikaa kotona. Kotoilu tulee varmasti jatkumaan myös pitkälle ensi vuoteen, ja vaikka koronapandemia saataisiinkin nujerrettua, ei varmasti paluuta täysin entiseen enää ole. Jatkossakin kotona tullaan varmasti tekemään paljon töitä, joten työhuoneiden tarve tulee varmasti lisääntymään ja lisäksi niihin myös panostetaan. Työpisteen ja vapaa-ajan pisteen erottaminen kotona on kuitenkin tärkeää.

Työhuoneet ovat todennäköisesti tulleet jäädäkseen. Kuva vuoden 2020 Asuntomessuilta kohteesta Finnlog Hetena

Vintage ja antiikki

Kestävä kehitys on kuulunut sisustustrendeihin jo jonkin aikaa. Ensi vuonna kestävä kehitys näkynee erityisesti vintagen suosimisena. Lisäksi näinä arvaamattomina aikoina arvostamme pysyvää ja kestävää enemmän kuin koskaan. Käytettyjen huonekalujen ostaminen on trendikästä sekä myös helppoa tänä päivänä. Huonekaluista saa näkyä aika, ja esimerkiksi antiikkihuonekaluilla saa mukavan kontrastin muuten vaaleaan skandinaaviseen sisustukseen. Myös erilaiset vintage-tekstiilit, kuten ryijyt kasvattavat suosiotaan.

Seinäryijyjä näkyi jo vuoden 2019 Asuntomessuilla

Hyvää Lucian päivää ja kolmatta adventtia!

Artikkelikuva vuoden 2020 Asuntomessuilta

3 thoughts on “Sisustustrendit 2021

  1. Ehkei ole mitenkään yllättävää, että monet 1990-luvun alun trendivärit ovat nyt taas muodikkaita puupanelointien lisäksi. Samat murretut sävyt olivat muotia muuten myös 1920-ja 1930-luvun talouskriisissä. Aikakausi kertoo väristä ja väri aikakaudesta, näemmä! 🙂 Luonnonläheisyyden jatkuminen on hyvä asia, samoin kierrätysmateriaalien ja antiikin hyödyntäminen.

    Tykkää

    1. Kyllä, 90-luku näkyy koko ajan enemmän sisustuksessa ja lisäksi näillä trendeillä on selkeä yhteys maailman tilanteeseen. Kannatan myös kierrätysmateriaalien ja vanhojen huonekalujen hyödyntämistä 🙂

      Tykkää

Vastaa käyttäjälle Sisustustarinoita Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.