
Palataan vielä kerran vuoden 2020 Asuntomessuille Tuusulaan. Tässä postauksessa esittelen messujen mielenkiintoisia maakuuhuone- ja olohuonetrendejä. Luonnonläheisyys näkyi jälleen kerran vahvasti sekä olohuone- että makuuhuonetrendeissä. Taidetta sen sijaan löytyi monesta kohteesta mielestäni aiempia vuosia enemmän. Lisäksi osassa kohteista seinämateriaaleina oli käytetty rohkeasti puuta.
Viime vuosina makuuhuoneet ovat monissa uudiskohteissa ollut pinta-alaltaan melko pieniä. Tämän vuoden Asuntomessuilla oli mielestäni kuitenkin havaittavissa, että makuuhuoneisiin on taas alettu panostaa enemmän ja niihin mahtui muutakin kuin sänky. Toki pieniä makuuhuoneita edelleen oli, mutta monissa kohteissa kodin päämakuuhuoneeseen, eli englannin kielestä tuttuun ”master bedroom:iin”, oli selvästi panostettu.
Olohuoneet jatkavat pitkälti olohuone-avokeittiö linjaa. Osassa kohteista keittiö oli kuitenkin sijoitettu aiempaa enemmän erilleen keittiöstä. Aiemmin olohuoneiden yhteydessä näkyi jonkin verran myös työnurkkauksia, mutta tänä vuonna työpöydät oli siirretty pääasiassa omiin työhuoneisiin. Valaisimet olivat myös edukseen monissa kohteissa ja kruunasivat olohuoneen sisustuksen.







Aurinkoista sunnuntaita!
Artikkelikuva Villa Fortunan olohuoneesta
One thought on “Makuuhuone- ja olohuonetrendejä Asuntomessuilla”