
Elokuu on lopuillaan ja on aika taas esitellä yksi sisustustyyli. Elokuun tyylisuunnaksi valitsin kesäisen Välimeren sisustustyylin, vaikka kesä alkaakin jo kääntyä kohti syksyä.
Välimeren valkoiset talot sinisine ovineen ja ikkunoineen erityisesti Kreikan saaristossa ovat varmasti kaikille tuttuja ainakin kuvista, jos ei ole päässyt paikan päälle ihastelemaan tätä sympaattista arkkitehtuuria. Tässä postauksessa tutustutaan kuitenkin tarkemmin, miltä Välimeren kodissa voisi näyttää sisältä.
Kuten Välimeren valkoisesta arkkitehtuurista saattaa päätellä, valkoinen väri vallitsee myös sisustuksessa. Valkoisen parina käytetään kuitenkin usein myös muita maanläheisiä värejä, kuten ruskeaa. Kontrastia tilaan saa esimerkiksi hyödyntämällä puuta tai kiveä pintamateriaalina. Myös puiset kattoparrut saavat erottua. Välimeren sisustuksessa otetaankin usein vaikutteita rustiikista sisustustyylistä, mutta myös merellisestä tyylistä.

Valkoisen ja ruskean lisäksi Välimeren sisustuksessa saa käyttää rohkeasti myös muita värejä. Aiemmin mainittu sininen on perinteinen Välimeren väri, mutta yksityiskohdissa näkyy käytettävän runsaasti muitakin värejä. Väreissä suositaan kuitenkin murrettuja värejä, kuten oliivin vihreää tai terrakottaa. Sisustusmateriaaleina suositaan luonnonmateriaaleja, kuten pellavaa ja rottinkia.
Keskeistä Välimeren sisustuksessa on myös funktionaalisuus. Välimeren kodeissa vältetään turhaa tavaraa, ja harmonia ja tasapaino näkyvät vahvasti. Omaan kotiin Välimeren tunnelmaa voi luoda esimerkiksi mosaiikkiaiheisilla esineillä sekä valkoisen ja murrettujen värien yhdistelmällä.
Mitä mieltä olet Välimeren sisustustyylistä?

Hyvää alkanutta viikkoa!
Artikkelikuva/featured image: Pinterest/Your Space Furniture
Ihastuttava tyyli, josta ripauksia kodissamme.
TykkääTykkää
Tykkään myös Välimeren tyylistä, eirtyisesti sen maanläheisyydestä. 🙂
TykkääTykkää
Välimeren tyyli on kyllä kaikkine luonnonmateriaaleineen ja murrettuine sävyineen miellyttävä. Terrakotta ja oliivi sopisivat myös loistavasti syksyisen sisustuksen väreiksi kotona. Kummasti sitä alkaa kaipaamaan jotain uutta väriä vaikkapa sohvatyynyn tai torkkupeiton muodossa, kun illat pimenevät.
TykkääTykkää
Olen samaa mieltä. Terrakotta ja oliivi ovat kauniita syysvärejä. Syysilmettä saa kotiin helposti juuri tekstiilejä vaihtamalla 🙂
TykkääTykkää