Carin Bryggman -näyttely Turun linnassa

Kävin heinäkuun lopulla Turun linnassa katsomassa Carin Bryggmanin (1920–1993) 100-vuotisnäyttelyn. Carin Bryggman oli Suomen ensimmäinen sisustusarkkitehdin koulutuksen saanut nainen, jonka merkittävimpiin töihin kuului Turun linnan restaurointi yhdessä isänsä arkkitehti Erik Bryggmanin kanssa.

Turun linnan uudistustyö kesti 1940-luvulta aina 1990 asti. Carin Bryggman osallistui uudistustyöhön linnan sisustus- ja kaluestesuunnittelijana 1950-luvun alusta alkaen, jolloin Bryggman suunnitteli linnaan täysin uuden kalustuksen ja valaistuksen. Uransa aikana Bryggman teki sisustussuunnittelua myös lukuisiin muihin julkisiin tiloihin sekä yksityiskoteihin pääosin Turun alueella.

Bryggman suunnitteli huonekaluja myös itse. Turun linnan näyttelyssä onkin esillä Bryggmanin Turun linnaan suunnittelemia huonekaluja sekä valaisimia. Lähes kaikki linnan uudet huonekalut ja valaisimet ovat Bryggmanin suunnittelemia, ja ovat edelleen käytössä. Omien huonekalujen lisäksi Bryggman suosi suunnittelutöissään myös muiden suomalaisten suunnittelijoiden, kuten esimerkiksi Yrjö Kukkapuron suunnittelemia kalusteita. Bryggmanin omat kalusteet ovat persoonallisia, funktionaalisia ja kestäviä.

Carin Bryggman -näyttely Turun linnassa 7.3.2021 asti
Carin Bryggmanin suunnittelema SAB-tuoli
Carin Bryggmanin Turun linnaan suunnittelemat tuolit
Carin Bryggmanin suunnittelemia huonekaluja
Carin Bryggman suunnitteli uransa aikana useita tuoleja

Mukavaa alkavaa viikkoa!

2 thoughts on “Carin Bryggman -näyttely Turun linnassa

  1. Kävin myös juuri Turun linnassa, mutten venähtäneellä esilinnakierroksellani ehtinyt Bryggman-osioon asti 😂 Oikeastaan tämä on vain hyvä, sillä nyt on syy lähteä linnaan pian uudelleen. Käyn myös aika usein Käsityöläismuseon kahvilassa, jossa osa sisustuksesta on Bryggmanin suunnittelema. Mielenkiintoisia nämä arkkitehtuuripostaukset!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.