Värianalyysi: punainen

Vuoden kolmannessa värianalyysipostauksessa esittelen kolmannen päävärin, eli punaisen. Aikaisemmat postaukset sinisestä ja keltaisesta voit lukea täältä ja täältä.

Väripsykologian mukaan punainen väri on väreistä se, joka todennäköisesti aiheuttaa eniten reaktioita ihmisissä. Punainen väri on voimakkaasti energisoiva, se voi lisätä ruokahalua ja nostaa sykettä sekä verenpainetta. Punaisen värin aiheuttamat voimakkaat reaktiot ovatkin yhdistetty vereen ja tuleen, joita punainen väri ilmentää. Punainen väri kuvastaa myös rohkeutta ja urhollisuutta sekä tietenkin rakkautta ja intohimoa.

Energisoivan vaikutuksensa ansiosta punaisen sopiikin hyvin esimerkiksi työhuoneisiin ja liikuntatiloihin. Työhuoneissa kannattaa kuitenkin välttää liikaa punaisen ylivoimaa, jotta pystyy myös keskittymään. Punaista voi tasapainottaa esimerkiksi rauhoittavalla sinisellä tai punaisen vastavärillä vihreällä. Lisäksi vallitseva punainen esimerkiksi seinävärinä saattaa pienentää tilaa. Pehmeyttä tilaan voi saada kokeilemalla vaaleampia ja viileämpiä punaisen sävyjä.

Fengshuin mukaan punainen kuvastaa tulielementtiä, joka taas kuvastaa menestystä ja kukoistusta sekä toimintaa, aktiivisuutta, sosiaalisuutta ja älykkyyttä. Liiallista tulielementin vaikutusta voi kuitenkin häivyttää maa- tai vesielementillä. Maaelementtiä tilaan saadaan maanläheisillä väreillä, kuten keltaisella tai ruskealla, sekä luonnon materiaaleja käyttämällä. Vesielementtiä sen sijaan voi korostaa sinisen sävyillä ja lasisilla yksityiskohdilla. Fengshuin mukaan myös vihreä ja kulta sopivat erinomaisesti yhteen punaisen kanssa.

Viime vuosina kirkkaanpunainen ei ole esiintynyt kovinkaan voimakkaasti sisustustrendeissä, mutta murrettuja punaisen sävyjä, kuten korallia ja vaaleanpunaista sen sijaan on nähty. Itsekin arkailen kirkkaanpunaisen käyttöä sisustuksessa, mutta haaveena on edelleen aito itämainen matto, jolla saisi kivasti punaista energiaa muuten vaaleaan kotiin.

Miten sinä sisustaisit punaisella?

Punainen porraskäytävä
Punaista vuoden 2019 asuntomessujen kohteessa
Punaista Tukholman Bo & Bygg 2019 -messujen trendiosastolla

Aurinkoista sunnuntaita!

Artikkelikuva/featured image: Design Seed/@peoniesncream

3 thoughts on “Värianalyysi: punainen

  1. Varovaisuudella suhtaudun punaiseen sekä sisutamisessa että pukeutumisessa. Punainen vanha tiiliseinä ja sellaiset enempi viiniin taittavat temppelipöytä ja Eamesin tuoli meiltä kyllä löytyy. Vaatteissa vain hentoa roosaa.

    Tykkää

    1. Sama täällä. Tykkään punaisesta tehosteissa, mutta arkailen sen käyttöä vallitsevana värinä. Punaisia vaatteitakaan en omista tällä hetkellä yhtään. Ainoastaan pari huivia, joissa on vähän vaaleampaa punaista ja violettia. 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.