Peili mittatilaustyönä

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Lasitehdas

Kohta on jo kuukausi asuttu uudessa kodissa. Suurin osa vanhoista tavaroista tuli mukaamme vanhasta kodista, mutta osasta oli luovuttava, koska kaikki eivät millään mahtuneet tai muuten sopineet uuteen pienempään kotiin.

Vanhassa kodissa meillä oli iso eteinen, mikä oli ihana asia, mutta olen jo hyvin tottunut uuden kodin pieneen eteiseen. Pienempi eteisen seinätila tarkoitti myös vanhasta seinäpeilistä luopumista, koska se ei yksinkertaisesti mahtunut nykyisen asunnon eteisen seinälle.

Koska uuden kodin eteisessä on vain pari kapeaa seinää, mutta toisaalta runsaasti huonekorkeutta, päätin tilata peilin omilla mitoilla, jotta sain tarpeeksi kapean, mutta samalla korkea peilin.

Vaikka pidinkin vanhasta antiikkityylisestä peilistäni, päätin tällä kertaa tilata pelkistetymmän peilin. Koska uuden kodin eteisestä avautuu näkymä olohuoneen korkeaan mustakarmiseen ikkunaan, halusin peilin olevan ikään kuin samaa sarjaa ikkunan kanssa: pitkä ja kapea, mustilla kehyksillä.

Löysin lasituotteita valmistavan Suomen Lasitehtaan, joka valmistaa myös peilejä mittatilauksena. Peilin voi tilata useissa eri muodoissa ja koissa. Peilin voi tilata alumiinin värisillä, mustilla tai valkoisilla kehyksillä tai ilman kehyksiä. Myös trendikkäitä ruudukollisia peilejä on valikoimassa.

Oman peilini valitsin kirkkaalla peililasilla, mutta vaihtoehtoina ovat myös harmaa tai pronssi peililasi. Peiliin voi myös pyytää turvakalvon, joka estää sirpaleiden leviämistä, mikäli peili rikkoontuu.

Oma peilini on kooltaan 35x160cm. Vaikka peili on kapea, riittää leveys hyvin yhden henkilön peilailuun. Peili sopii mielestäni täydellisesti kapealle seinälle ja sopii hyvin yhteen olohuoneen ikkunan kanssa, kuten toivoin.

Peilien lisäksi Suomen Lasitehtaalta saa tilattua muun muassa lasiseiniä, lasihuonekaluja, lasiliukuovia ja terassilaseja. Peilit ja muut lasituotteet valmistetaan Porvoossa. Muistetaanhan näinä epävarmoina aikoina tukea kotimaisia yrityksiä.

Uusi peili sopii olohuoneen ikkunan kanssa yhteen

Pidetään huolta toisistamme!

4 thoughts on “Peili mittatilaustyönä

  1. Eteisessä, jos missä, tarvitaan peiliä, mistä näkee itsensä kokonaan. Tuosta viimeisestä kuvasta näki hyvin, mitä ajoit takaa, kun valitsit kehystä – hyvä pari tuo ikkuna ja peili 🙂 Musta ulko-ovikin sopi kuvaan.
    Niin vain siitä uudesta syntyy se koti…

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.