
Loft-asunnolla tarkoitetaan asumiskäyttöön muutettua tilaa, joka on aikaisemmin toiminut esimerkiksi tehtaana. Loft-asunnot ovat tyypillisesti avaria ja niissä on säilytetty jotakin alkuperäisestä rakennuksesta, kuten esimerkiksi tiiliseinä ja korkeat ikkunat.
Industrial-tyyli liittyy läheisesti loft-tyyliin. Industial-tyyliin, eli teolliseen sisustukseen liittyvät keskeisesti metalli ja betoni. Industrial-tyyli on usein pelkistettyä ja tilassa korostuu toiminnallisuus. Tyyli kuvaa nimensä mukaisesti tehdasmaista sisustusta, jossa väreinä suositaan ruskean ja harmaan eri sävyjä.
Loft-asunnoissa on usein yksi tai useampi yhtenäinen tila, jonka sisustaminen saattaa olla haasteellista. Samassa tilassa on usein keittiö ja olohuone, mikä toisaalta ei nykypäivän rakentamisessa ole mitään uutta, mutta näissä asunnoissa tila saattaa olla tavallista suurempi, ja samaa tilaa voidaan käyttää myös muihin toimintoihin.
Loft-asunnon tilat kannattaa erottaa toisistaan esimerkiksi mattojen avulla, jolloin isossa tilassa on selkeästi eroteltavissa pienemmät tilat. Lisäksi kannattaa hyödyntää tilan korkeus rakentamalla esimerkiksi parvi.
Loft-rakentaminen juontaa juurensa 60–70-lukujen New Yorkiin, jossa taiteilijat alkoivat käyttää vanhoja tehdasrakennuksia studioinaan. Myöhemmin vanhoista tehdasrakennuksista alettiin tehdä rakennuksia asuinkäyttöön. Vanhat tehtaat ovat edelleenkin suosittuja kotien lisäksi esimerkiksi taidegallerioina ja studioina.
Loft-rakentamista tehdään enenevässä määrin myös Suomessa. Perinteisen teollisuuden vähentyessä vanhoja tehtaita on muutettu asunkäyttöön. Esimerkiksi Turussa on rakennettu paljon upeita loft-koteja ja lisää on ilmeisesti rakenteilla.



Itse voisin kuvitella asuvani loft-asunnossa. Mitä mieltä te olette loft-kodeista?
Sateista sunnuntaita!
Artikkelikuva/featured image: Pinterest/godiygo.com
Loft-asunto on kyllä potentiaalinen vaihtoehto itselle 🤗
TykkääTykkää
Sama täällä. Tuli juuri hankittua uusi koti, joka ei ole loft, mutta ei sitä koskaan tiedä, jos joskus vielä löytäisi itsensä loft-kodista 🙂
TykkääTykkää
Joo, ei sitä tiedä 🙂
TykkääTykkää
Lämminhenkinen tiili-loft olisi kyllä hieno, harmaa betoni taas ehkä vähän liian karu omaan makuuni. Toisaalta betoni voi olla myös hieno rakennusmateriaali. Esim. Sibelius-museo on sisäpuolelta aika vaikuttava, vaikkei se mikään loft olekaan 🙂
TykkääTykkää
Tykkään betonista, mutta riippuu tietenkin, miten ja missä sitä on käytetty.
Kuvia selaillessa löysin paljon kivoja lämminhenkistä ja boheemeja lofteja, jotka näyttivät tosi kotoisilta 🙂
TykkääTykkää
Ihanan näköisiä asuntoja. Olen miettinyt voisiko ikkunat vaihtaa tuollaisiksi ikkunaremontin yhteydessä. En ollut itseasiassa tiennyt aiemmin mihin tuo loft-sana juontaa juurensa.
TykkääTykkää
Niin on minunkin mielestäni. Miksei voisi remontin yhteydessä vaihtaa johonkin erilaiseen, mitä aiemmin on ollut. Vaihtelu ja uudet ideat tekee remontoimista ja sisustamisesta mielenkintoista 🙂
TykkääTykkää