Taidetta ja designia loft-kodissa

Taide ja design ovat aina olleet lähellä sydäntäni, ja erityisesti minua on kiinnostanut niiden yhdistäminen kodin sisustukseen. Erityisesti taiteeseen liittyy paljon kiinnostavia tarinoita sekä itse taitelijasta ja teoksesta, mutta myös kodista, johon taidetta on hankittu. Viime viikolla pääsin tutustumaan yhteen kauniiseen turkulaiseen kotiin, jossa taide ja design olivat sisustuksen keskiössä.

Koti oli kolmihenkisen perheen kaksikerroksinen loft-asunto entisessä Wärtsilän tehtaassa Aurajoen rannassa. Kodin sisustus oli tyyliltään skandinaavinen, ja sisustus oli kauniisti tasapainossa alkuperäisen tiiliseinän ja vanhojen tehdasikkunoiden kanssa. Klassisten design-huonekalujen ja -valaisimien lisäksi koti oli sisustettu tauluilla, jotka olivat keskeinen ja tärkeä osa kodin sisustusta.

Nojatuoli on Harri Koskisen suunnittelema K-tuoli
Itämainen matto sopii loft-tunnelmaan

Tauluista suurimmat olivat Sebastian Isokankaan maalauksia, joita kodissa oli kolme. Ensimmäinen Isokankaan maalaus oli sijoitettu heti eteiseen. Tumma maalaus tuli kauniisti esiin valkoisesta seinästä ja samalla maalaus toimi myös akustisoivana materiaalina avarassa loftissa, sillä teos on maalattu akustiikkalevylle.

Sebastian Isokankaan maalaus eteisessä

Toinen ja suurin Isokankaan maalaus oli tehty tilaustyönä kodin olohuoneeseen. Maalauksen värimaailma oli valittu sopimaan olohuoneen väreihin ja tyyliin. Väreinä oli muun muassa käytetty metallin eri sävyjä, jotka kiilsivät valon osuessa maalaukseen. Mielenkiintoisena yksityiskohtana oli myös maalaukseen upotetut pienet lasinsirpaleet, jotka toivat maalaukseen kolmiulotteisuutta ja heijastivat valoa. Isokangas käyttääkin maalauksissaan usein tehosteena erilaisia materiaaleja, kuten metallirouheita ja hiekkaa.

Asukkaat kertoivat, että tämä maalaus tilattiin alakertaan portaiden viereiselle seinälle ja mitat otettiin sen mukaan. Asunnon ulko-oviaukko jäi kuitenkin mittaamatta, mutta onneksi taulu mahtui juuri ja juuri sisään asuntoon. Taulun mahtuminen ovista kannattaa siis myös muistaa huomioida isoa mittatilaustaulua hankkiessa.

Sebastian Isokankaan maalaus olohuoneessa

Kolmas Isokankaan maalaus oli sijoitettu kodin yläkertaan aivan portaiden päähän. Tässäkin mustavalkoinen maalaus loi kauniin kontrastin muuten valkoiseen seinään. Taulua ei ollut ripustettu aivan keskelle seinää, jolloin se näkyi paremmin portaista. Ja miksi taulut pitäisikään ylipäätään sijoittaa keskelle seinää?

Sebastian Isokankaan maalaus yläkerrassa

Toinen taiteilija, jonka teoksia kodista löytyi, on oululainen Riikka Soininen. Soinisen teoksista oli koottu sievä kollaasi alakerran seinälle. Epäsymmetrinen kollaasi ja erikokoiset passepartout muodostivat ikään kuin oman teoksensa. Lisäksi yksi Soinisen maalaus oli ripustettu perheen teini-ikäisen tyttären makuuhuoneeseen sävysävyyn koristetyyynyjen kanssa. Perhe on oululaisturkulainen, joten kotiin haluttiin tuoda jotain myös oululaista. Oulusta muistuttavat myös Balmuirin tyynynpäälliset sekä vuodevaatteet.

Riikka Soinisen maalauksia
Riikka Soinisen maalaus alakerran makuuhuoneessa

Maalausten lisäksi esillä oli myös muutama juliste. Yläkerran makuuhuoneen seinälle oli ripustettu rakkaita kotikaupunkeja kuvaavat julisteet, ja lisäksi yläkerran wc:stä löytyi pariskunnan golf-harrastusta kuvaava juliste. Maalaukset ja julisteet sopivat hyvin yhteen, vaikka olivatkin tyyliltään erilaisia. Erilaiset tyylit luovat kontrastia tilaan, joten kannattaa rohkeasti kokeilla eri tyylien yhdistelmiä.

Julisteita yläkerrassa
Juliste WC:ssä. Tyylikäs WC:n matto on Luin Living:in

Tässä kodissa taide ja design muodostivat kauniin, mutta persoonallisen sisustuksen historiallisessa loft-asunnossa. Sisustus oli harkittu kokonaisuus, jossa näkyi perheelle tärkeät asiat sekä heidän tarinansa. Tällä hetkellä uusien taulujen hankinta ei ole kuulemma suunnitelmissa, mutta seuraavaksi haaveena olisi löytää jokin kotiin sopiva veistos.

Kiitos Tiina ja Jukka, että sain vierailla kodissanne ja kuulla teidän sisustustarinanne. Tähän kotiin palataan todennäköisesti vielä syksymmällä toisen aiheen parissa.

Jatkettavan ruokapöydän ääreen mahtuu isokin porukka. Pöytä on Bonaldon ja tuolit Vitran
Kartellin Componibili yöpöytänä
Makuuhuoneesta pääsee aurinkoiselle kattoterassille. Tyynyt ja vuodevaatteet ovat Balmuirin
Valkoiset Hayn Hee-tuolit ovat parvekkeella ympäri vuoden

Aurinkoista tiistaita!

7 thoughts on “Taidetta ja designia loft-kodissa

  1. Tämä koti on hyvä esimerkki siitä, että tyylin yhtenäisyys ja harmonia ovat tärkeämpiä kokonaisuudenen kannalta kuin itse sisustustyyli. Monenlainen koti voi olla kaunis. Toivottavasti ihmiset suuntaisivat säästöjään yhä enemmän jatkuvasti iloa tuovaan taiteeseen kuin vaikkapa jokavuotiseen etelänmatkaan 🙂 Veistos on minunkin toivelistallani. Harmittaa edelleen, ettemme viisi vuotta sitten ostaneet Budapestista yhtä puhuttelevaa veistosta särkymisvaaran pelossa.

    Tykkää

    1. Juuri niin. Toivon myös, että taiteen suosio lisääntyisi kodeissa. Itsekin haluaisin jonkin veistoksen, jos sopiva ja puhutteleva tulisi vastaan. 🙂
      Toivottavasti löydät vielä sopivan veistoksen 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.