Hotellisisustuksen helmi

Käväisin viime viikolla työmatkalla Helsingissä. Itse asiassa käyn Helsingissä työn takia yhtenään, mutta tällä kertaa jäin Helsinkiin yöksi.

Hotelliksi valitsin Hotel Lilla Robertsin, jossa olin kerran aikaisemminkin yöpynyt. Hotellin sivujen mukaan hotellin rakennus on rakennettu vuonna 1909, ja se toimi Helsingin energialaitoksena vuoteen 1974 saakka, mistä lähtien tiloissa toimi Helsingin Poliisilaitos aina vuoteen 2012 asti ennen kuin tiloihin rakennutettiin hotelli. Mielenkiintoinen historia rakennuksella siis.

Jo ensimmäisellä visiitillä minuun teki vaikutuksen hotellin sisustus. Sisustus on tyylikäs ja nykyaikainen, mutta sopii hyvin vanhaan rakennukseen. Erityisesti pidän mustan ja valkoisen kontrastista. Lisäksi hotellin aulabaari on harmoninen, enkä voinut olla miettimättä, että olisiko tilassa hyödynnetty fengshuin elementtejä, koska ne olivat sieltä löydettävissä.

Hyvää tiistaita ja Runebergin päivää!

2 thoughts on “Hotellisisustuksen helmi

  1. On kyllä mielenkiintoinen historia rakennuksella. Itse en olekaan pitkään aikaan Suomessa yöpynyt hotellissa. Ensi kesänä ajattelimme hieman kiertää Suomea, joten silloin ainakin tulee yövyttyä hotellissa.

    Tykkää

    1. Niin onkin mielenkiintoinen historia. Aika vähän tulee minullakin yövyttyä hotelleissa Suomessa. Suunnitelmissa on ollut myös matkailla enemmän kotimaassa, jolloin voisi myös tutustua enemmän suomalaisiin hotellehin 🙂

      Tykkää

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.