Sisustustrendit 2019

Sisustuksen trendit ja muoti kulkevat yleensä melko lailla käsi kädessä. Värit ja tietyt materiaalit ovat usein samaan aikaan trendikkäitä sekä pukeutumisessa että sisutuksessa. Esimerkkinä ruskea, joka on ollut pinnalla sekä pukeutumisessa että sisustuksessa jo jonkin aikaa, ja jatkanee suosiotaan tulevana vuonnakin.

Kirjoitin pari viikkoa sitten tulevista trendiväreistä vuodelle 2019. Tällä kertaa halusin nostaa esiin materiaaleja, joita sisustuksessa tullaan ensi vuonna näkemään. Tein vähän hakuja ja muistelin syksyn Habitare-messujen antia.

Luonto näyttäytyy keskeisesti tulevissa trendeissä. Erityisesti puu, rottinki ja nahka, sekä viherkasvit ja kukkakuosit näyttäytyvät keskeisesti sisustuksessa. Myös tietynlainen epätäydellisyys ja boheemia kuuluvat asiaan.

Luontoteema tuo väkisin mieleen ympäristöasiat, jotka ovat olleet erityisesti kuluvana vuonna pinnalla. Ehkä joku trendianalyytikko osaisi sanoa onko tämä sattumaa, vai ei. Uskon kuitenkin, että myös ekologisuus ja kestävä kehitys tulevat näkymään yhä vahvemmin myös sisustuksessa.

Ekologisuudesta lisää myöhemmin, sillä ensi viikolla tutustun vähän tarkemmin ekologiseen sisustamiseen.

Hyvää viikonloppua!

5 thoughts on “Sisustustrendit 2019

  1. Epätäydellisyys ja boheemius, mahtavaa! Vihdoinkin olemme kotona edellä aikaamme 🙂 Odotan mielenkiinnolla, mitä tuo ekologinen sisustaminen pitää sisällään. Varmaan ainakin kierrätys- ja kirpparilöytöjä.
    Olen aina pitänyt rottingista, mutta pitkään sellaisilla kalusteilla ja esineillä oli jotenkin epämuodikas kasari/ysärileima. Onneksi nyt on toisin. Viherkasvejakaan ei mielestäni voi juuri koskaan olla liikaa. Meillä on olohuoneessa kultaköynnös, joka on pidetty hengissä 60-luvulta lähtien!

    Tykkää

    1. Oma kotini ei ole kovin boheemi, mutta tykkään kyllä boheemista tosi paljon. Pitää varmaan alkaa vähän sisustaa siihen suuntaan itsekin enemmän.
      Viherkasveja ei todellakaan voi olla liikaa. Tosin tämä pimeys on ottanut koville osasta kasveista.
      Yksi kasvi minulla tosin on ollut jo kymmenen vuotta. Saa nähdä kestääkö se vuosikymmeniä. Toivotaan niin.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.