BLOMMA:n AFTER WORK kranssi-workshop

IMG_9092

Yhteistyö: BLOMMA Creatives

Sain kutsun BLOMMA Creativesin järjestämään AFTER WORK kranssi-worksopiin Bakerin vanhalle kutomolle tämän viikon perjantaina.

BLOMMA Creatives on moderni kukkastudio ja floristipalvelu Turussa, joka järjestää erilaisia kasvi-ja kukkasomistusta sekä alan koulutusta, kuten esimerkiksi erilaisia AFTER WORK kukkasessioita, joihin on tarkoitus tulla rentoutumaan kukkien ja kasvien pariin työviikon päätteeksi. Aivan ihana idea.

Blomman workshopeja vetää floristi Kristiina Suo-Kustaa, ja tämän viikon teemana oli boheemi sisustuskranssi, jonka valmistuksessa hyödynnettiin muun muassa eukalyptusta, oliivia, pistaasia, rosmariinia ja heinää. Puitteet workshopille olivat upeat, sillä Blomman studio sijaitsee vanhassa teollisuusrakennuksessa Turun Raunistulassa, ja tila oli sisustettu upeasti erilaisilla kasveilla ja kukilla.

Workshop alkoi lasillisella seljankukkamehua ja tutustumisella erilaisiin kasvimateriaaleihin ja kranssivaihtoehtoihin, minkä jälkeen saimme opastusta kranssin valmistukseen ja teknikoihin. Lisäksi saimme paljon tietoa eri kasveista ja kukista, ja miten niitä voi hyödyntää erilaisissa kransseissa.

IMG_9095IMG_9088

Perinteisesti kukkakranssit mielletään yleensä pyöreiksi, mutta ne voivat olla muodoltaan myös jotain ihan muuta. Itse päätin tehdä suoran kranssin puuvillaoksan ympärille hyödyntäen eukalyptusta, rosmariinia, oliivia ja heinää.

En ollut koskaan aikaisemmin tehnyt kukkakranssia, mutta innostuin kovasti, koska kransseja voi käyttää monella muullakin tavalla, kuin perinteisesti ulko-oven koristeena. Kaunis kranssi on monipuolinen sisustuselementti esimerkiksi seinällä, ovenkahvassa tai kattauksessa.

IMG_9091IMG_9123

Blomman workshopeissa on siis vaihtuvia teemoja, ja tulossa on muun muassa Aalto-maljakko workshop, jossa harjoitellaan Aalto-maljakkoon sopivaa kimpun tekemistä, mikä kuulostaa mahtavalta, koska perinteinen Aalto-maljakko on tunnetusti haasteellinen perinteisille kukkakimpuille.

Lisää Blommasta ja workshopeista voit lukea Blomman verkkosivuilta ja Instagramista. Lisäksi lisäsin Pinterest-tililleni lisää kuvia illan workshopista.

IMG_9118IMG_9148

Tässä vielä oma kranssini sisustuselementtinä

IMG_9200IMG_9204

IMG_9208

Ihanaa sunnuntaita!

IMG_9160

3 thoughts on “BLOMMA:n AFTER WORK kranssi-workshop

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.