Olohuoneen suunnittelutyö

Olohuoneen suunnittelutyö

Tämän olohuoneen muutostyön suunnittelin sisustussuunnitteluopintojeni lopputyönä. Projektiin kuului myös saman kohteen makuuhuone, jonka esittelen myöhemmin. Kyseessä oli kerrostaloasunto 20-luvulla rakennetussa talossa. Kohde oli hyvässä kunnossa, mutta tilaan haluttiin lisää väriä ja persoonaa sekä ripaus Afrikkaa muutoin skandinaaviseen tyyliin. Seinät olivat entuudestaan perus valkoiset, joihin valittiin vaalean vihreä sävy (Tikkurila G447, kiiltoaste puolihimmeä) ja listat maalattiin [...]

Makuuhuone ennen ja jälkeen

Makuuhuone ennen ja jälkeen

Makuuhuone sai vähän uutta ilmettä uudella Jensenin sängyllä. Lisäksi nurkkaan saatiin Jotexin vaaleanvihreä daybed lainaan. Kuten ennen-kuvista näkyy, makuuhuone oli kovin valkoinen, vähän turhankin valkoinen omaan makuuni. Nyt tumma sängyn runko tuo kivasti kontrastia. Uusi matto voisi vielä olla paikallaan. Ennen: Jälkeen: Hyvää sunnuntaita!

Millainen kodin sisustuksen tulisi olla?

Millainen kodin sisustuksen tulisi olla?

Luin Yle:n uutisista edellispäivänä julkaistun jutun sisustamisesta, mikä kolahti. Jutussa painotettiin sitä, että kodin tulee olla sellainen, jossa itse viihtyy ja mikä itseä miellyttää. Jutussa kerrottiin, että kauniit asiat tuottavat aivoissa mielihyvän tunnetta, mutta kuten tiedämme, kauneuden käsitys on yksilöllistä ja sama pätee myös sisustukseen. Sisustuslehdet esittelevät usein sisustuksen trendejä ja blogit saattavat antaa kuvan [...]

Kasveista ja vihersisustuksesta

Kasveista ja vihersisustuksesta

Vaikka säät täällä etelässä ainakin on ollut kovin kesäisiä vielä, lähestyy syksy kuitenkin vähitellen ja on aika keskittyä sisäkasvien hoitoon ja vihersisustukseen. Alkuun on kuitenkin pakko todeta, että Sisustustarinoiden Instagram-sivuilla on ongelmia. Suurin osa kuvista on kadonnut kuin tuhka tuuleen, enkä ole niitä sinne takaisin saanut. No onneksi kuvia ei ollut kovin paljoa ja laittelen [...]

Tyylisuunta: Retro

Tyylisuunta: Retro

Retro sisustustyylinä on yksi omista suosikeista, koska pidän kaikesta vanhasta. Retroilu onkin ollut suosiossa jo jonkin aikaan muutenkin, ja sen suosio myös sisustuksessa on ollut kasvavaa, minkä huomasi muun muassa Porin asuntomessuilla. Ainakin pari kohdetta Porin asuntomessuilla oli sisustettu puhtaasti retrotyyliin, mutta monissa muissakin kohteissa löytyi retron vaikutteita tai niin sanottua modernia retroa, joka on [...]