
Esittelen blogissa erilaisia sisustuksen tyylisuuntia, ja miten sisustaa tietyn tyylin mukaisesti tai yhdistelemällä eri tyylejä. Ensimmäiseksi valitsin merellisen tyylin. Merellisen tyylin valitsin siksi, että aloitin itsekin tutustumisen eri sisustuksen tyyleihin juuri merellisestä tyylistä, sillä se oli ensimmäinen tehtäväni sisustussuunnitteluopinnoissani.
Merellisestä tyylistä minulla tuli mieleen veneet ja kesämökit. Sinivalkoraidalliset kuosit, köydet ja ruorit. Ei ehkä minun juttuni. Käsitys osoittautui kuitenkin ainakin osittain vääräksi, kun hain tietoa merellisestä tyylistä. Merellisen tyylin käsitys myös eroaa Suomessa ja maailmalla. Suomessa merellinen tyyli yhdistetään tosiaan veneilyyn ja kesämökkeilyyn, väreinä tummansininen ja valkoinen. Muualla, esim. Jenkeissä merellinen tyyli on usein turkoosia, vihreää, sekä harmaan ja ruskean sävyjä. Eron huomaa, jos googlaa suomeksi ”merellinen tyyli” tai englanniksi ”ocean style”.
Merellisen tyylin värit siis kuvaavat merivettä ja hiekkaa tai rantaa. Valkoista käytetään myös paljon, mikä saattaa esimerkiksi liittyä purjeisiin. Merellisen tyylin pintamateriaaleihin sopivat mosaiikki, laatat ja lankkulattiat sekä puupaneloinnit. Sisutuksessa käytetään usein rottinkia, köyttä ja paksuja kankaita.
Kuva/picture: Design Seeds / @lbtoma
Kuva/picture: Design Seeds / @Benhoustonphotography
Kuva/pucture: Pixaby / Bexels
Valaistus merellisessä tyylissä on tärkeää. Ikkunat ovat usein suuria, tai muodoltaan pyöreitä. Valaisimissa voi toistua veneistä tutut öljylamput ja lyhdyt.
Kuva/picture: Pixaby / Jean var der Meulen
Merellinen tyyli viimeistellään koristeilla, joihin kuuluvat simpukat, korallit, ankkurit, ruorit, solmut, lasipullot, kala- ja vesilintukuvat sekä veneiden pienoismallit.
Kuva/picture: Pixaby / Karolina Grabowska
Merellisen tyylin lähityylejä ovat Long island -tyyli, Välimerentyyli ja beach style. Long island -tyyli on hieman ”maanläheisempi” kuin merellinen tyyli. Välimeren tyylissä
korostuu enemmän valkoinen värinä ja kivi materiaalina, kun taas beach style on merellistä tyyliä rennompi ja värikkäämpi.
Lisää kuvia löydät Sisustustarinoiden Pinterest-tililtä.
2 thoughts on “Tyylisuunta: Merellinen tyyli”