
Viime tinkaan meni vierailu Porin asuntomessuilla, mutta pääasia että tuli käytyä. Sää Porissa oli eilen myös täydellinen messupäivälle. Kaiken kaikkiaan messujärjestelyt olivat toteutettu erinomaisesti, ja vaikka järjestäjien mukaan eilen oli vieraita messuilla enemmän kuin minään aikaisempana päivänä, kaikki sujui hyvin, eikä kohteisiin joutunut jonottamaan kauaa.
Nappasin päivän aikana yli 500 kuvaa eri kohteista. Ihan kaikissa kohteissa en ehtinyt käymään, mutta sain kuitenkin hyvän kuvan tämän hetken asustamisen ja sisustamisen trendeistä. Julkaisen täällä omia suosikkejani asuntomessuilta, ja ensimmäiseksi valitsin mielenkiintoisimmat olohuoneet.
Lähes kaikissa kohteissa olohuone yhdistyi avokeittiöön, mikä on ollut trendinä jo pidemmän aikaa ja jatkuu siis edelleen. Harmaa, ja muut maanläheiset värit jatkavat edelleen suosiota, mutta muitakin värejä oli kivasti käytetty. Erityisesti punaisen sävyt, kuten vaaleanpunainen, kiinnittivät huomioni tehosteväreinä tekstiileissä.
Ehdoton suosikkitaloni messuilla oli Bunkkeri, mikä varmaan johtuu siitä, että pidän industrial- ja loft-tyyppisestä tyylistä sekä vanhoista rakennuksista. Bunkkerissa oli upeita yksityiskohtia, joista myöhemmin lisää. Tässä kuitenkin Bunkkerin olohuone, jossa oli kaunis vanha kakluuni ja katossa rosetti.
Bunkkeri
Toinen mielenkiitoinen kokonaisuus oli Fiskarhedenvillan Pohjanvalo. Kohteen tyyli edusti merellistä tyyliä, joka näkyi merellisissä sinisen ja ruskean eri sävyissä. Kohteesta oli upeat maisemat Kokemäen joelle. Olohuoneen seinävalaisin oli kuin taideteos.
Fiskarhedenvillan Pohjanvalo
Kastelli Viva edusti skandinaavista tyyliä, joka on pelkistettyä, ja jossa on käytetty pintamateriaaleissa paljon valkoista, mutta kuten tässä olohuoneessa, kontrastia on kivasti saatu huonekaluilla.
Kastelli Villa
As Oy Porin Villa Sun kohteen sisustussuunnittelu oli Rastulan käsialaa. Kohde oli valoisa, ja pintamateriaalit vaaleita. Trendiväri vaaleanpunainen oli keskeinen tämän kohteen sisustuksessa. Ylellisyyttä tunnelmaan loivat kultaiset yksityiskohdat ja marmori.
As Oy Porin Villa Sun
Yksi erittäin mielenkiintoinen ja erilainen kohde oli Talo Haltiatar, jossa puu materiaalina oli hallitseva. Talo on ekologinen, ja se välittyi myös sisustuksesta. Olohuone sijaitsi yläkerrassa, jossa oli avarat ikkunat terassille.
Talo Haltiatar
Ja tässä vielä muutama muu kaunis olohuone